Kanin ruokinnasta

Kanit on kasvissyöjiä, ja niiden pääruoka on heinä. Kanilla tulee aina olla saatavilla puhdasta kuivaa heinää, mieluiten apilapitoista. Heinä on kanin ensisijainen hampaiden kuluttaja, sekä alfafa (esim apila) on kanille loistava proteinin lähde. Heinän lisäksi on hyvä tarjota perusruokana täysrehupellettiä (esim. genesis). Pelleteissä on vitamiinit ja hivenaineet oikeassa suhteessa ja kani saa niistä tarpeellisia ravintoaineita. Kuitenkin kannattaa tarkistaa että kyseessä on juuri täysrehupelletti, sillä myynnissä on myös heinäpellettejä jotka ei kaneille useinkaan maistu.

Pelletin annostelu riippuu kanin rodusta, iästä, sukupuolesta, liikunnan määrästä, asuinoloista sekä pelletin vahvuudesta. Nuori kasvavassa iässä oleva kani voi rodusta riippumatta syödä lähes rajoittamatta noin 6kuukauden ikään asti, ranskanluppa pidempäänkin. Pelletin annostusta on vaikea arvioida. Sen löytää kokeilemalla. Pelletti ei sisällä tarpeeksi kuituja, eikä pelletti kuluta tarpeeksi hampaita. Ylimääräset löysät papanat on merkki liiasta pelletistä, suosittelen poistamaan tällöin pelletin kokonaan vähintään pariksi päiväksi jonka jälkeen paluu pelletin syömiseen on käy hiljalleen. Myös kerran viikossa tai kahdessa pidettävä pelletitön päivä tekee aikuiselle terveelle kanille hyvää.

Näiden perusruokien ohella kanille olisi hyvä antaa lisäksi sillon tällön myös hampaiden kulumisen kannalta tärkeää nakerreltavaa.

Kuivunutta leipää ja näkkileipää voi tarjota satunnaisesti kanille, mutta on hyvä tarkistaa ettei leipä ole kovin suolapitoista. Etenkin nuorelle kasvalle ranskanlupalle leipä voi olla tapa täyttää vatsa"höhhöllä", jolloin se ei saa kasvunsa vaatimaa energiaa, joten tarjoa leipää harkiten kasvavalle ranskanlupalle. Hyvää nakerreltavaa on myös seuraavien puiden oksat:

Lisäksi kanit tarvitsevat myös tuoretta ravintoa päivittäin. Perusruokana jota tarjotaan kaiken muun tuoreruuan ohessa olisi hyvä olla porkkana joka tarjoaa hampaillekin haastetta. Myös seuraavia voi syöttää kanille:

Tuoretta ravintoa voi kerätä kesäisin myös ulkoa, mutta keräys paikkaa valittaessa kannattaa käyttää hetki harkintaan. Tien varsilta, koirien ulkoilutusreiteiltä, kompostien, läheisyydestä, ulkohuussien nurkilta jne ei löydy kaneille puhdasta ruokaa. Lisäksi täytyy muistaa ettei ulkoa tuotu tuoreruoka koskaan korvaa heinää. Esimerkkejä ulkoa löydettävistä herkuista:

Sitrushedelmiä ei suositella annettavaksi lainkaan sillä ne sisältää d-limoneeni nimistä ainetta mikä aiheuttaa anemiaa ja painonlaskua.

Kanin ruokintaa ei koskaan pidä mennä äkillisesti muuttamaan, ja uusien ruoka-aineiden antamisen tulisi tapahtua vähitellen.

takaisin ylös

Kanin hoidosta

Kanin hoito on periaatteessa helppoa. Ruokit ja siivoat, sylittelet ja silittelet.

Siivoamisesta voi antaa yhden säännön, pissan ei pitäisi haista. Eli häkki on siivottava tarpeeksi usein. Tai ei välttämättä häkkiä, vaan vessa laatikko. Voi ihan hyvin riittää että sen vaihtaa kerran päivässä tai parissa. Tai siivoaa koko häkin pari kertaa viikossa. Mutta puput on persoonia, mitään sääntöä kuinka usein häkki on siivottava on vaikea sanoa, toiset sotkee enempi kuin toiset ja kuivike vaikuttaa myös, joskin päivittäisestä vessalaatikon siivouksesta on iloa jos kani sairastuu; helppo päätellä onko kani papanoinut viimeisen vuorokauden aikana vai ei. Kuivikkeista täytyy mainita puupelletti (vapon lämmitys puupelletti ja tai 5 kertaa kalliimpi vaihtoehto; pellex kissan "hiekka"). Imukyky on ihan omaa luokkaansa.

Kanin kynnet on leikattava säännöllisesti. Kuinka usein se on, on yhtä hankala määritellä kuin siivoamisen tarve; toisten kynnet kasvaa nopeammin, ja toisten kynnet kuluu enempi kuin toisten. Kynnen sisällä kulkee suoni, jota ei saa leikata. Vaaleammilla kaneilla kynnen leikkuu on helpompaa, koska suonen näkee helpommin. Tummien kynsien leikkuuta helpottaa vaikkapa taskulampulla valaiseminen. Kynsien leikkuusta tulee ajan kanssa helpompaa. Jos alkuun tuntuu hankalalta voi kysyä kasvattajalta apua, tai käydä näyttelyssä kysymässä apua. Kynsien leikkuun yhteydessä voi myös tehdä tarkistuksen kanin muusta kunnosta. Hampaat ja kynnet on kaneille tapaturma alttiit, joten niitä on hyvä seurailla. Katkennut kynsi tai hammas ei sinällään vaadi muita toimenpiteitä kun seurailun ja mahdollisesti putsaamisen. Mikäli haava tulehtuu on hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Kanilta voi myös tarkistaa leuan alusen paiseiden varalta. Ihottuma herkkää aluetta on kanin takapää, hännän ympäriltä on hyvä tutkia säännöllisesti iho.

Tulehtuneet tassunpohjat on aika yleinen vaiva lihavilla kaneilla. Jokaisella kanilla on kalju noin 5mm halkaisijaltaan ympyrä tassussa, tulehtuneet tassunpohjat taas ovat turvoksissa, punaiset ja karva on kulunut laajemmin.

Karvanvaihtoaikaan kania olisi hyvä harjailla suolistotukoksen ehkäsemiseksi. Tällöin kanille voi myös syötää hieman tuoretta ananasta suolistotukoksen ennalta ehkäisyyn.

Kanille on annettava matokuuri ainakin kerran vuodessa syksyllä, mikäli kani on kesällä ulkona tai sille annetaan syötäväksi ulkoa kerättyjä kasveja. Tähän tarkoitukseen käy esimerkiksi axilur. Samalla kanin voi käyttää eläinlääkärillä yleistarkastuksessa mikäli lähistöltä löytyy eläinlääkäri joka on kaneja tottunut hoitamaan. Ja vaikkei olisi tottunut nyt viimeistään on hyvä aika alkaa totutella. Mitä enemmän kaneja viedään eläinlääkärille sitä enemmän eläinlääkärit joutuu kaneihin perehtyä.

Kani on yllättävän älykäs eläin, joten kanille voi opettaa erillaisia sanoja ja temppuja. Nimensä kani oppii tunnistamaan kun sitä usein puhutellaan ilman erikseen opettamista. Sama koskee myös muitakin usein hoettuja sanoja, kuten esimerkiksi ruokaa. Kieltosanat, kuten esimerkiksi "Ei" kani oppii nopeasti, joskin ei välttämättä tottele. Kieltoa voi tehostaa myös suihkaisemalla vettä suihkupullosta. Erillaisten temppujen, kuten esimerkiksi tyhjän vessapaperi rullan noutamisen opettamiseen kannattaa käyttää voimakas tuoksuisia herkkuja kuten minttua, basilikaa tai persiljaa. Varmista kuitenkin ensin että kanisi pitää valitsemaasi yrttiä herkkuna.

Hoidosta jatkan joskus

takaisin ylös

Kanin sairauksista

Yleisiä oireita kanin sairastumisesta on kanin väsymys, kani vetäytyy omiin oloihinsa eikä ole kiinnostunut ympäristön tapahtumista. Muita tavallisia oireita ovat huonokuntoinen turkki, sierain- ja silmävuoto, ruokahaluttomuus tai vaikeutunut syöminen, ripuli ja siihen tahriintunut takapää, verivirtsaisuus, nopeutunut hengitys ja haluttomuus liikkua. Mikäli eläimessä havaitaan mitään epänormaalia, tulee eläinlääkäriin ottaa yhteyttä mahdollisimman pian, sillä monet sairaudet etenevät nopeasti ja pienen koon takia kanin kunto laskee nopeasti. Eläinlääkärille mentäessä kani on matkan ajan pidettävä lämpimänä eikä kuljetuslaatikko saa olla vedolle alttiina.

Pasteurella on kaneilla yksi yleisempiä sairauksia. Sanotaan että kaikki kanit kantaa pasteurrellaa, ympäristötekijät kuten sterssi ja muut sairaudet, määrittelee puhkeaako sairaus. Pasteurellan oireet on monimuotoiset. Hengitystietulehduksien yleisiä oireita on nuha, aivastelu ja silmien vuotaminen. Seuraten eläinlääkärin luona viljely ja herkkyyskokeita ylähengitysteiden tulehdukset useimmiten vastaa antibiootti hoitoon. Fluorokinoloneihin kuuluvat antibiotit (esim.Baytril(r) ) ovat osottautuneet toimiviksi sen kaltaisten tulehdusten hoidossa. Suun kautta otetttavien penisiliinien ja kefalosporiinien käyttöä tulisi välttää ensisijaisena hoitokeinona lemmikkikaneilla ongelmien kuten Clostridian aiheuttama enterotoxemia. Kierokaula (torticollis, wry neck) voi vastata antibiootti hoitoon, mutta voi vaatia jopa kuukauden hoitojakson ennen kuin elpymävaihe alkaa. Samat oireet voi esiintyä moninaisissa loistartunnoissa joten erityinen diagnoosi on tarpeellinen ennen hoidon aloittamista. Pasteurella aiheuttaa myös paiseita jotka ovat yleensä alaleueassa joskin niitä voi esiintyä ympäri kehoa. Hoitona voi olla paiseen avaaminen ja huuhtelu, jolloin paise kuitenkin usein uusiutuu ja ennuste on huono. Leikkaus on hoitona toimiva vain jos paise saadaan kokonaisuudessaan poistettua, eikä paise ole kiinni luussa.

Ruuansulatus ongelmat on yleisiä lemmikkikaneilla mutta voidaan hoidaan jos ajoissa huomataan. Heinän jatkuva tarjoaminen on paras tapa pienentää riskiä. Ongelmia voi aiheuttaa ei toivotun bakteerin liikakasvu umpisuolessa tai karvan aiheuttama tukos suolistossa. Kanit nielee karvaa siistiytyessään, mutta kissoista poiketen eivät osaa yskiä sitä ulos. Lemmikkikanin säännölinen harjaaminen vähentää tukos riskiä.Varhainen oire kummassakin, sekä tukoksessa että eitoivotussa bakteerissa, on pienet, kovat papanat. Lopulta kani lopettaa syömisen. Tähän vaiheeseen päätynyt kani voi kuolla jopa 24 tunnin sisällä mutta elää usein päiviä ellei jopa viikkoja.

Ruuansulatuksen salpauma ja siihen liittyvä kaasun kerääntyminen voidaan kuunnella stetoskoopilla. Välitön eläinlääkärin hoito on välttämätön. Hoito voi sisältää suun kautta otettavia tai suonensisäisiä nesteitä sisäelinten nesteytykseen, lämpölamppuja shokin vähentämiseen ja pakkoruokintaa jos tukos ei ole täydellinen. Mekaaniset välittäjät jotka hajottaa vaahtoa isommiksi kaasutaskuiksi voi lievittää jotain oireita. Lääkkeitä jotka aiheuttaa suoliston liikehdintää voidaan antaa eläinlääkärin valvonnassa. Valkuaisaineita pilkkovat entsyymit kuten anasmehu voi hajottaa tukoksen kasassa pitävän liman, päästäen tukoksen aiheuttajan liikkumaan eteenpäin suolistossa. Jotkut lääkkeet voivat tempaista mukaansa enterotoxemian aiheuttajia ennenkuin ne on ehtineet imeytyä. Viimeisenä keinona, tukos voidaan poistaa myös leikkaamalla. Kanit joilla on toistuvasti suoliston salpauma tai enterotoxemia tulisi testata sisäloisten ja tautien kuten Tyzzer’in taudin, Encephalitozoon cuniculin ja kokkidioosin varalta.

Toinen yleinen ruuansulatusongelma on ylimääräiset yöpapanat. Tämä voi johtaa jalkojen ja peräaukon ymäristön töhriytymisen ulosteeseen, jonka takia kani on pestävä usein. Kuten aiemmin todettu, tämä ylituotanto johtuu ruokavalion liiallisesta proteiinista, mikä johtaa ei toivottujen bakteriien kasvuun umpisuolessa. Vähentämällä ruokavaliosta proteinia vähentämällä pellettiannosta ratkaisee ongelman. Jotkut kanit reagoi samoin myös hiilihydraatteihin jolloin ratkaisuna toimii korkeita hiilihydraattipitoisuuksia sisältävien ruokien kuten porkkanan poistaminen ruokavaliosta. Myös kaiken ruuan korvaaminen heinällä parin päivän ajan auttaa. Ruokavalioon liittyvä enterotoxemia on helpommin ehkäistävissä ja hoidettavissa lemmikkikaneilla kuin tuotanko kaneilla johtuen pienemmästä ravintoaineiden tarpeesta ja kyvystä tarjota yksilöllistä hoitoa.

Kokkidioosi on yksisoluisten Eimeria-sukuun kuuluvien loisten aiheuttama tauti. Kokkidioosia esiintyy kanilla kahdessa muodossa: suolistokokkidioosina ja maksakokkidioosina. Suolistokokkidioosi on yleensä monen Eimeria-lajin sekatartunta. Kaneilla on todettu yli kymmenen lajia jotka aiheuttaa suolisto kokkidiisia. Kani oireilee monin tavoin. Kani on ruokahaluton, liikkuu hitaasti, kouristuksia saattaa esiintyä, usein kani kulkee tai istuu selkä köyryssä. Ulostus on vetistä ja limaista muuttuen lopulta jopa verensekaiseksi. Koska loinen lisääntyy suolen limakalvon soluissa, voimakas tartunta vaikeuttaa ravinnon imeytymistä. Kani kärsii aliravitsemuksesta ja saattaa kuolla joko nääntymällä tai aliravitsemuksen kautta esimerkiksi bakteeritartuntoihin. Kokkisdioosin ehkäisyssä kulmakivi on hygienia koska kokkidioosin munat siirtyy ulosteeseen.

Virtsa tai munuais kivet on yleisiä, koska kani erittää ylimääräisen kalsiumin virtan kautta. Virtsan perus pH aiheuttaa kalsiumin suolojen; kalsiumkarbonaatti ja fosfaatti, saostumista virtsarakossa tai munuaisissa. Nämä suolat näkyvät virtsan sameutena, tai saostumat voidaan todeta röntgenissä. Vakavissa tapauksissa kivet voidaan poistaa leikkauksessa. Kani jonka on virtsassa on korkea kalsium pitoisuus tai jolla on historiaa munuaisongelmista tulisi pitää vain vähän kalsiumia sisältävällä ruokavaliolla (ei apilakasveja, pellettiä joko vähäisiä määriä tai ei lainkaan) munuaisten urakan vähentämiseksi. Bakteerien aiheuttamat virtsatulehduksien tai Encephalitozoon cuniculin aiheuttamat munuaisvauriot voi pahentaa ongelmaa.

Lemmikkikaneilla voi olla myös ongelmia kalsiumin puutteen kanssa. Tämä usein johtuu ruokinnasta ja tarkemmin sanottuna siemenseoksista. Kani on luonnostaan nirso, kani syö mielummin lehdet kuin varren, verson mielummin kuin vanhemman kasvin, tuoretta mielummin kuin kuivunutta jne jne. Tästä syystä kani vopi siemenseoksesta syödä herkut ja jättää kunnon ruuan. Näin kanille voi kehittyä kalsium köyhä ruokavalio, jolla on ikäviä vaikutuksia hampaisiin ja luustoon. Jos pelletti on pois suljettu vaihtoehto ja on pakko syöttää siemenseosta tulisi siemenseosta tarjota pienissä erissä niin että kani syö kupin tyhjäksi ja huolehtia kanin auringon valon saannista riittävän d-viitamiinen saannin turvaamiseksi.

Kaneilla esiintyy yleensä kahdenlaisia hammasongelmia, perinnöllisiä ja tapaturmaisia. Perinnöllistä hammasvioista yleisimmät ovat tasapurenta ja alapurenta. Tasapurennassa kanin etuhampaat ottavat yhteen, kun normaalisti ylähampaat tulevat alahampainen eteen. Tasapurentaisen kanin hampaita on seurattava ja tarvittaessa lyhennettävä. Alapurennassa taas kanin ylähampaat menevät alahampaiden taakse eivätkä hampaat kulu normaalisti. Hoitamaton alapurenta johtaa kanin hyvin tuskaiseen kuolemaan, joten muista hoitaa alapurentainen kani asianmukaisesti. Tapaturmaisia hammasvikoja on monenlaisia. Yleisin on joko yhden tai kahden hampaan katkeaminen. Katkennut hammas ei vaadi yleensä muuta hoitoa kun seurailua, mutta tulehtuessa on hyvä käydä näyttämässä lääkärille. syitä kanin hampaiden katkeiluun on vaikea arvuutella, mutta olisi hyvä kuitenkin varmistaa että kani saa riittävästi kalsiumia ja d-vitamiinia ruokavaliostaan.

Kanilla voi olla lievä korvapunkkitartunta ilman mitään selkeitä oireita. Samanaikainen stressi voi laukaista kliinisen oireilun. Tavallisesti korvapunkit aiheuttavat vaalean vaikun kertymisen korvakäytäviin ja alla olevan ihon voimakkaan ärtymisen ja hilseilyn. Muutoksia voi olla vain korvalehden alueella. Kutinan takia eläin ravistelee päätään ja rapsuttaa korviaan. Satunnaisesti korvapunkkeja löydetään myös korvien ulkopuolelta kuten päästä, kaulalta ja jaloista, mistä lähtee karvaa. Hoitamattomana korvapunkkitartunta voi johtaa korvien bakteeritulehdukseen, joka etenee keskikorvaan ja aiheuttaa pään pitämisen kallellaan, kehän kiertämistä ja jopa kouristelua.Diagnoosi on helppo varmistaa tutkimalla korvaeritettä mikroskoopilla. Lievissä tapauksissa riittää korvien puhdistus ja paikallisesti laitettavat korvatipat. Jos korvapunkkeja on runsaasti eläinlääkäri antaa loishäätöpistoksen, joka uusitaan 10-14 päivän kuluttua ensimmäisestä pistoksesta. Annettaessa loishäätöpistos ei yleensä tarvita korvatippoja.

Hilsepunkkitartunta ei lievimmillään aiheuta lainkaan oireita. Hilsepunkkeja ei voi paljaalla silmällä nähdä, mutta usein tartunta aiheuttaa voimakasta, jopa paakkuista hilseilyä ja runsasta karvanlähtöä. Tavallisimmin oireita ilmenee niskan, selän ja takapään alueilla. Vaaleilla yksilöillä iho voi olla tulehtunut ja kosketusarka. Tartunta aiheuttaa monesti kutinaa ja tästä syystä eläin on rauhaton. Selkeät oireet ovat tavallisia sellaisilla kaneilla, joilla on samanaikaisesti jokin muu sairaus. Loisen koko elinkierto tapahtuu isäntäeläimen ihon pintaosissa. Tosin viileässä ymp äristössä hilsepunkkinaaraat voivat elää kanin ulkopuolella jopa 10 päivää ilman ravintoa. Eläinlääkärin on helppo diagnosoida loinen raapenäytteen perusteella. Tehokkain hoito on pistoksena annettava loishäätöaine. Pistos on uusittava vähintään kerran 10-14 päivän kuluttua. Kaikki tartunnan saaneen eläimen kanssa kontaktissa olleet eläimet on hoidettava samanaikaisest

Jatketaan kun jaksetaan

Lähteet:
McNitt / Patton / Lukefahr / Cheeke : Rabbit Produktion
Pilvi Lassila: Eksoottisten lemmikkieläinten terveyden- ja sairaudenhoito: ohjeita omistajille
Google

takaisin ylös

Kanin ryhmäkäyttäytymisestä

Pari sanaa useamman kanin hankintaa miettivälle tai jo parin hankkineelle. (HUOM! koskee lähinnä ranskanluppaa)

Kaksi urosta ei tule koskaan toimaan keskenään, leikattuja tai ei. Tähän löytyy poikkeuksia, mutta ne on niin harvinaisia etten suosittele kenenkään yrittää tätä. Kaksi naarasta ja naaras ja leikattu uros on toimivia ratkaisuja oikein yhdistettynä. Yhdistämisessä on kaksi asiaa jotka pitää muistaa, kanien arvojärjestys ja tila.

Arvojärjestyksen selvittelyllä tarkoitan ihan rehellistä tappelua. Itse suosin tapaa että antaa tapella, mielestäni kuluukin tapella, niinhän kanit luonnostaan selvittää arvojärjestyksen, kuka on lauman pomo ja kannattaako lähteä haastamaan. Ja tässä kohtaa astuu se tila kuvioihin. Heikommalla pitää olla tilaa väistää.

Tappelut näyttää rajummille kuin oikeasti on. Harkitse siis pitkään ennen kun menet väliin. Tappeluissa olen huomannut selkeän kaavan, tappelut riippuu paljon siitä kuka on kenen maille mennyt. Tähän usein tarjotaan vaihtoehdoksi neutraalia maaperää joskisn itse en tätä tapaa suosi. Neutraali maaperä toimii yleensä alkuun, ei tapella koska ollaan liian kiireisiä miettimään missä ollaan. Kun maaperä on tullut tutuksi, omittu se omaksi reviriiksi alkaa tappelu. Ja tässä kohtaa se tulee ongelmaksi, molemmat kanit kun on sitä mieltä että nää on mun maitani. Tämäkin tapa toimii, mutta on hyvin hidas ja kärsivällisyyttä vaativa tapa. Vaikka tämän tavan ajatuksena alkujaan on ettei kanit tappele toimiakseen tällä tavalla tulee lopulta kuitenkin isoimmat taistelut.

Tappelun aloitaa yleensä se kenen maille on menty, riippumati siitä kumpi on heikompi. Siksi helpoin tapa yleensä on viedä vahvempi heikomman reviirille. Heikompi aloittaa tappelun, voittaakin ehkä sen, ja ehkä toisenkin ja kolmannenkin kunnes vahvempi kyllästyy ja rökittää heikomman. Pari kolme tappelua on ihan yleinen määrä, mutta yleensä sen jälkeen kun heikompi on saanut selkäänsä tarpeeksi heikompi luovuttaa reviirinsä herruuden vahvemmalle ja elämä jatkuu sovussa.

Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita kun heikompi on vietävä vahvemman maille. Vahvemmalla kanilla menee herne nenään oitis jo pelkästään toisen kanin olemassa olosta. Ja tapellaan. Tämän tappelun jälkeen vahvempi hyväksyy heikomman olemassa olon, sillä onhan vahvempi tehnyt selväksi heikommalle oman johtajuutensa. Mutta tappelut ei suinkaan siihen lopu. Sitten heikompi ottaa ja menee käyttämään vahvemman vessalaatikkoa. Ja taas vahvemmalla menee herneet nenään, että tulit sitten mun vessalaatikkoa sotkemaan. Usein käykin niin että heikompi tarvitsee oman vessalaatikon tässä vaiheessa. Ja nämä tappelut käydään kaikesta, ruuasta, makuupaikasta, huomiosta. Asia kerrallaan vahvempi tekee heikommalle selväksi että nää on mun maitani ja tänne on turha ängetä. Kuitenkin lopulta heikompi tietää että mitä vahvempi sille sallii ja mitä ei ja vahvempi pehmenee kun ymmärtää ettei toinen ole ihan pelkkä riesa.

Samasta poikueesta kaksi naarasta tulee jo pienestä pitäen toimeen, mutta myöhemmin saattaa tulla ongelmia. Poikueen keskinäinen arvojärjestys on selvitetty pesässä, jo kahden vuorokauden ikäisistä poikasista jo näkee kuka on vahvempi ja kuka heikompi. Se siis tulee luonnostaan mutta syystä tai toisesta myöhemmin, yleensä täysikasvuisena heikompi voi alkaa kapinoida ja aikasemmin toimeen tulleet sisarukset alkaa nahistella. Ratkaisuna suosittelen erottamista pariksi päiväksi ja uudelleen yhdistämistä sitten. Parin päivän tauon aikana vanha arvojärjestys on unohdettu, ja se on selvitettävä uudelleen. Eli mieluiten se vahvempi pois, paikan kunnollinen siivous jottei vahvemman hajujälkeä jää ja reviirin herruus tilapäisesti heikommalle.

Toinen yleensä heti arvojärjestyksen tietävä yhditelmä on emo ja naaras poikanen. Ongelmaksi tässä kuitenkin muodustuu se että jossain vaiheessa emolla menee hermot kun poikanen notkuu vieläkin jaloissa ja emo alkaa vierottaa poikasta. Tämän voi joko ennalta ehkäistä, vierottaa poikanen ajoissa ja ottaa suosiolla tappelut vastaan tai toinen tapa on vierottaa poikanen ongelmien ilmetessä ja jatkaa kuten kahden naaraan kanssa jatkaisi.

Vähiten tappeluita tuottava vaihtoehto on yhdistää leikattu uros ja naaras. Ongelmitta ei tämäkään pari elä silti. Yksi yleinen ongelma on se että uros on täysikasvuinen ja naaras poikanen. Näin naaras poikasena on alkuun se heikompi. Mutta kun naaras kasvaa voi kapinointi alkaa. Ja taas ratkaisu on sama kun aikasemmin, parin päivän erotus ja aloitus puhtaalta pöydältä uudestaan.

Aina kuitenkin on tärkeä muistaa että jos nälviminen vaan jatkuu voi kyse olla ihan vaan henkilökemioista, toisen kanin kanssa voisi onnistua, ja sitten on niitä yksilöitä jotka ei siedä lajitoveria vaan elää mielummin yksin. Vaikkakin ne on harvinaisia ne kyllä tunnistaa, tappelut eivät lopu.

Isompaa ryhmää en suosittele lähteä perustamaan ellet tosissaan sitten tiedä mitä teet. Periaatteessahan lauma voi olla juuri niin iso kun tila sallii mutta yhdistämisessä tulee aina enemmän ongelmia mitä enemmän kaneja on jotka joutuu nokkimisjärjestystä selvittelemään. Itselläni isoin lauma on ollut kolme naarasta ja leikattu uros, mutta sen onnistuminen johtui ihan salaisesta kukkahattuaineksesta vesijohtovedessä ;)

takaisin ylös